HEI, ME KAIKKI OTETAAN NISKALENKKI MARKKINATALOUDESTA! 
Markkinatalous on hyvä renki, mutta huono isäntä. On mukavaa mennä kauppaan, kun lompakossa on rahaa, jolla voi ostaa hyllyiltä mitä eriskummallisempia tuotteita. Vakaa talous on meille itsestäänselvyys. Kauppojen hyllyt voisivat olla myös tyhjät. Mitä jos tuotteita ei eräänä päivänä tulisikaan enää kauppojen hyllyille? Mitä jos rahat eivät enää riittäisikään tuotteiden ostamiseen?
Tuotteiden hinnoittelu, palkkojen maksu ja myynti ovat kaikki harvojen pääoman omistajien, eli kapitalistien käsissä. Kapitalistien ansiosta saamme työtä, saamme palkkaa, ja saamme tuotteita ostettavaksi. Elämme hiuskarvan varassa. Jos suuruudenhullut kapitalistit alkaisivat entistä itsekkäämmiksi ja muuttaisivat mielensä, koko yhteiskunta ajautuisi suunnattomaan kriisiin. Tätä varten tarvitsemme vahvaa valtion valmiutta. Kapitalismi ei koskaan saa mennä kansanvaltaisen päätöksenteon edelle!
Viime aikoina uusliberalistiset aatteet ovat nostaneet jälleen päätään. Meidän on aika näyttää markkinavoimille. Otetaan niskalenkki markkinataloudesta ja tehdään Suomesta turvallinen lintukoto!
Viime aikoina uusliberalistiset aatteet ovat nostaneet jälleen päätään. Meidän on aika näyttää markkinavoimille. Otetaan niskalenkki markkinataloudesta ja tehdään Suomesta turvallinen lintukoto!
Puoluesihteeri kehottaa: "Hanskat heilumaan!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti